15.11.2012

Agilityuran starttaus 10.11.12

Niinhän siinä vaan kävi,että kisailmot tuli laitettua oman seuran 10.11. kisoihin. Kauheen epävarma olin,ja jännitin ihan hirveenä tulevaa koitosta.



Viikkoa ennen kisoja,oli täällä seuran järjestämä Seppo Savikon koulutus,ja saatiin järjestettyä hommat niin että käytiin mittauttamassa Sira Sepon toimesta ihan virallisesti,ja medin se siitä sai. Kerran sai maksimitan ja kolmella muulla kerralla millin-kaksi alle maksirajan. Että se on kyllä tosissaan siinä ja hilkulla :D Seppo sanoi että kahdella tuomarilla pitäisi vielä mittauttaa että saisi varmasti siitä sen medin.

       Sira aloittelemassa agilityuraansa n.10kk ikäisenä
      
No sitten sillon kisapäivänä mitattiin koira tuomarilla,ja voi että medihän siitä tuli! Ja nyt sitä ei voi kukaan enää muuttaa koska kaksi virallista mittausta on jo mediksi sen todennut niin nyt se on sitten medi! :) Parasta.

Olin siis ilmottanut meidät kahdelle radalle,A-ja C-radoille. C-radalle kylläkin kaverini ohjaamana,mutta pienen säädön seurauksena olinkin itse ohjaamassa.

Molemmat radat oli tosi kivoja,simppeleitä. Ratapiirrustukset voin laittaa myöhemmin jos jaksan (lue:muistan).




Ja tosiaan molemmilta radoilta tuli HYL,mutta ei kyllä mitään valitettavaa noissa HYLlyissä! Treenikaverin sanoin "pieniä kauneusvirheitä vain" joista nämä tuli.

 A-radalla Sira kävi moikkaamassa ratahenkilöä,eikä hypännyt siinä ratahenkilön vieressä ollutta hyppyä,jatkoin matkaa,seuraavana oli rengas,ei tainnut saada oikeaa hyppykulmaa ja rymisteli aikalailla päin rengasta. Hetken mietin että mitä teen,mitä teen mutta sitten muistin päätökseni ennen radalle menoa "jatkat vaan tapahtui mitä vain",ja niimpä siitä sitten puomille seuraavaksi ja loppurata meni oikein hirveen hienosti!

C-radalla keppien aloitus oli vähän hämärä,en tosin ole varma tuliko siitä mitään koska ei se niitä alottanut väärin tai mitään,tuli vaan sinne minun puolelle ja sitten ohjasin sen oikein. Mutta sitten toiseksi vikana oli rengas,ja Sira teki treeneissäkin ilmentynyttä ongelmaa eli meni siitä renkaan kehikosta läpi. Mutta muuten taas aivan hirmuisen hyvä rata!

Meillä oli molemmilla hirveen hirveen hyvä fiilis radalla,ja radan ulkopuolella vaikka mä olinkin pikkupaniikissa kaikesta jännityksestä. Sira kuunteli ohjausta hirveen hyvin ja todisti mihin se pystyy jos se vaan haluaa.



 (Kuvina toimii vanhoja agilitykuvia,kisoista ei valitettavasti kuvia ole)

Siran lonkka-ja kyynärtulokset tuli kennelliitosta nyt viimeinkin. C/C lonkat ja 0/0 kyynärät. Joo,kyllähän tuo lonkkatulos vähän harmittaa mutta eläinlääkäri sanoi että virhe pitäisi olla sellainen ettei koiralle pitäisi kipuja aiheuttaa. Toivotaan niin. 

Joitakin satunnaisia kuvia viime lenkeiltä..

                                                    Sira 3v6kk
                                             Varpu,Sira ja Caro <3
         Siranen taitaa myös maastoutumisen taidon ;)
     Sira ja Grim (tai Gröm niinkuin minä neitiä kutsun) (c) Tuulia

Sira sai uuden kaverin,nimittäin pikku peekivauva Grimin,on kyllä ollut mahtava nähdä kuinka tuo pieni tyttönen on reipastunut lyhyessä ajassa hurjasti! Ensimmäisen kerran kun tämän pikkuisen näin oli hän aika pidättäytyväinen ja mietti pitkään uskaaltaisikohan sitä minua tai Siraa tulla moikkaamaan lähempää,mutta nyt viimeksi kuin kisoissa nähtiin niin tyttöhän roikkui kokoajan Sirassa kiinni (ja minussa:D) ja koitti saada tätä leikkimään!

Me jatketaan meidän elämää seuraavaksi tokokisoilla,jotka onkin jo lauantaina. Niitä en stressaile,Sira on tehnyt hyvää varmaa treeniä koko syksyn ja omassa hallissa ihanien treenikaverien kesken kisat menee varmasti mukavasti! Töissä siinä samalla ollaan joten suht kiireinen päivä tulee olemaan mutta eihän se haittaa :D









2 kommenttia:

  1. Oi vitsit te olitte rohkeempia kun me ja menitte virallisiin :--) Ehkä meidänkin pitäis ryhdistäytyä.. Mutta ihania kuvia ja ihana Grim <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin menette virallisiin! Jos minä superjännitäjä selvisin niin kyllä sinäkin selviät! ;)

      Poista