9.5.2013

Päättömänä revitellään

Viikko taas hurahtanut niin nopeasti ja ollaanhan me keritty taas puuhailla kaikenlaista.

Vappuaatto oli rauhallinen meillä päin,ei tehty mitään kummaa mutta Sirasta piti tietenkin räpsäistä vappukuva. 

 
Keskiviikkona vapaapäivä meni myös ihan levon merkeissä,mitä nyt sitten iltapäivällä käytiin antikkalassa taasen koiria juoksuttamassa whippet porukalla. Lähdettiin 4 whippetin ja yhden welshin porukalla ja jossain vaiheessa whipuja olikin jo 9 kappaletta :D Voin sanoa että oli vauhtia.


 


Nyt lauantaina käytiin sitten taasen antikkalassa (vakkaripaikka) koiria juoksuttamassa,porukkana Sira,Varpu,Senni ja tietysti me perässä raahautujat. Kuvia Varpun&Sennin omistajalta muutama.

                                                                     repii repii
                                                        ponnistus
                                                 ja hyppy köh..korkeuksiin..

Saatiin myös viimeinkin tokovideota lauantain lenkin jälkeen. Sira oli yli tunnin juossut täysiä Varpun kanssa,joten meno on aika väsähtänyttä. Kiitos videosta!!

Olin tyytyväinen erityisesti noutoon,sen kun sain aika taitavasti edellisenä torstaina hajotettua,tai niin luulin,Sira nimittäin vain seisoi kapulan vieressä eikä ollut aikeissakaan ottaa sitä suuhunsa. No nyt sitten vaan kerran tein,hetsasin kapulalle ja palkkasin siitä,että toi sen reippaasti. 
Seuraamiset ihan jees,käännökset tosin ei. 
Kaukot aika huonot,liikkui eteenpäin. S-M vaihto alkaa parantua nyt! 

No sitten sunnuntaina käytiin welshiporukalla antikkalassa (taas!). Satoi vettä,paljon,joten Sira ei ollut kovin huumorintajuisella tuulella :D Sira keskittyi haistelemaan rinteen hajut,kun nuorikot paineli menemään. 

                                                 Siran innostunut ilme.

                                  kahtelee nuorempien touhuja.
                             
Caro (Magicstream's Jipiai Jee) n.1v,Sira (Rocbee Xirha) 4v ja Jimi (Rocbee Jimmie Dean) 8kk.  
                                                                Kuulumisiin.