Kun sanoja ei löydy..

..löytyy kuvia

c.terhi

c.terhi

kuvaa edelsi pusutilanne,mutta tässä se ei oo yhtä suloisen näköistä. c.terhi

c.terhi

c.terhi

Kesä on alkanut lämpimästi töitten parissa. Treenailut on aikalailla jäänyt ja kisattu on agilityssa kahdesti. Kummistakaan ei mitään tuloksia. Sira on ollut kummallisen tottelematon viime aikoina ja tämän päivän kisoissakin _karkasi_radalta..en tajua enää mikä on vika. Tarvitsee ehkä vähän hengähtää,ennen kuin uskallan ajatella uusia kisoja. Ehkä me ei vaan voida kisata ulkona vaikkei tuo olevinaan niin paljon häiriöö otakkaan..? En tiedä. Sapettaa.

Kuvien myötä kohti kev..kesää!

Koska en keksi mitään kummempaa kirjoitettavaa niin päivitän elämäämme kuvien myötä.

Agilityn ryhmätreenit loppuivat ja nyt onkin suuri arvoitus milloin seuraavan kerran ryhmässä treenataan. Ryhmään päästiin (ja vielä tosi kivoja ihmisiä tuli ryhmään!) mutta peruin paikan,koska tuli ohjaajat,joiden kanssa hommasta tuskin tulisi mitään. Joten ajattelin,että parempi yrittää treenata yksin (tai no hyvässä seurassa harvojen ja valittujen kanssa) kuin maksaa turhasta ja kituuttaa ryhmässä.

Sira on saanut myös jopa 5 uutta kaveria,kaksi rhodea,kaksi russelia ja yhden sheltinalun. Paras kaveri Varpu on sairastanut kennelyskää jo pari viikkoa ja vielä noin viikko pitäisi karanteenia pitää ennenkuin kaverukset pääsee taas leikkimään.

Mutta siis kuvat puhukoon arjestamme,kun minä en jaksa puhua taikka siis kirjoittaa.

                         "Sira on tuommonen onnellinen hölmö!"

Myös kesämaha on saanut tulla taas osaksi elämäämme! Täältä tullaan biitsit!

                           

Puolet kymmenestä sekä jälleennäkeminen

Sira-Sirppana meni ja täytti jo kokonaiset viisi vuotta!

Lauantaina käytiin lenkillä entisen naapurimme ja heidän kahden englanninspringerin kanssa. Toisen näistä näin noin vuosi sitten,mutta toista en ollutkaan nähnyt sen jälkeen,kun he pois tästä muuttivat eli reilu neljä vuotta sitten. Oli siis ihanaa vihdoin päästä näkemään molempia. Mietin kyllä,että mahtaako muistaa enää minua,mutta eipä tainneet,olenhan tässä itsekin aika paljon muuttunut niistä ajoista. Mutta koirat oli kyllä pysynyt ihan samanlaisina luonteeltaan. Vaikka korvat olikin jo päässeet harmaantumaan ja tahtikin vähän hidastunut niin kyllä ne vielä omaksi itsekseen tunnisti.

Alma ja Elli. Näistä koirista se kaikki lähti. Näin voisi sanoa. Käytin näitä lenkillä lähes joka päivä ja voi että,miten se oli ihanaa.

 Elli. Elli oli aina vapaana kaikkialla. Se on äärettömän kuuliainen ja iloinen otus. Häntä heiluu turbovaihteella kokoajan ja tulee pienimmästäkin kuiskauksesta luokse. Elli jaksoi hakea palloa,keppiä,käpyä,mitä vaan vaikka koko päivän. Lumihangesta,nurmikolta,metsästä,järvestä,mistä vaan. Se jaksoi aina ja kokoajan. Ja olikin ihana huomata miten virkeä se oli yhäkin,vaikka vuosia on hälläkin jo ihan vähän vajaa 10. Silti toi kokoajan keppiä ja käpyä eteen heitettäväksi ja syöksyi viivana perään,kun heitti.

Alma. Alma on omien polkujensa kulkija. Vähän haastavampi vapaana pidettävä,kun hajut tuppaa viemään rouvan kuulon kokonaan. Mutta maailman lempein otus. Katsekin Almalla on pelkkää lempeyttä ja rakkautta. Alma kesti Siraakin,kun Sira oli ihan pieni ja rasittava (mitä se ei toki nyt ole). Alma ei ole se aktiivisin koira maan päällä,mutta voi miten ihana kainalokaveri se on. Almallakin vuosia jo 11 mittarissa ja vielä jaksoi koko lenkin ajan nuuskutella menemään omia seikkailupolkujaan.

Voi miten rakkaita koiria tuossa kuvassa onkaan. Lenkin loppuvaiheilla tuntui hetken,että Elli muisti minut. Se seurasi minun vierellä loppulenkin ajan ja tuijotti samalla "mitä sitten tehdään"-ilmeellä,kuin aina silloin ennenkin. Ja kun näiden koirien omistaja heitti minut kotiin lenkin jälkeen ja otin Siran takakontista,syöksyivät sekä Alma,että Elli heti vanhalle kotiovelleen. Olisipa hauskaa ja ihanaa,jos asuisivat yhäkin tuossa seinän takana. Mutta onneksi on mahdollisuus nähdä vieläkin näitä!

kun päivä kääntyy iltaan,kun pöly laskeutuu

c.terhi

Kyllä sen taas huomaa,että kun kevät ja kevään hajut paljastuu lumen alta,on pienen pilkkukuonon aivan mahdoton pystyä kuulemaan ja reagoimaan jokaiseen käskyyn. Joten pilkkukuono on ratkaissut tämän dilemman sivuuttamalla jokaisen käskyn. Omistajasta tämä ei ole se hyvä ratkaisu. Siksi olenkin alkanut miettimään.

Jospa opettaisin ihan uuden luoksetulokäskyn. Pakko myöntää,että en todellakaan ole tyytyväinen nykyiseen luoksetulotehokkuuteen. Tai noh,kyllä se joinakin päivinä on kuin mikäkin kymppioppilas ja tulee pelkällä ajatuksen voimalla luokse. Välillä taas tuntuu ettei mikään auta saamaan spanielia tulemaan kiltisti luokse. Olen varmasti vaan ollut huono opettamaan tätä. En ole ollut johdonmukainen. En ole puuttunut kuuntelemattomuuteen alusta lähtien (enkä yhäkään joka kerta!) ja ehkä en ole palkannut siitä hyvästä luoksetulosta tarpeeksi.

Hihnaan tuloahan tuo ei välttele. Se tulee silloin erittäin mieluusti luokse,kun otan hihnan esille. Siitä ei siis ole kysymys. Sira on sika. Siitä se on kiinni. Se on huomannut,että voi sikailla. Ei aina tarvitse totella. Ja tämä johtuu ylläolevista asioista. Tämä johtuu minusta. Ehkä siis auttaisi se uusi käsky. Käsky,jonka kanssa olen aina johdonmukainen. Aina,joka tilanteessa pitää totella ensimmäistä käskyä. Vai riittäisikö,että vahvistaisin tuota nykyistä käskyä? Palkkaisin jokaisesta itsenäisestä luoksetulosta ja tietysti niistä käskytetyistä. Mutta tuntuu,että olen vahvistanut nykyistä jo niin paljon,ettei se paremmaksi siitä pitemmän päälle tule,hetkellisesti ehkä.

Toinen asia,jota olen miettinyt on tuo Siran kaiken syötävän (ja syötäväksi kelpaamattoman) etsiminen ja syöminen. Minua pelottaa joka lenkillä,että millon se vetää ne myrkytetyt lihapullat naamariinsa tai mitä tahansa muuta sopimatonta. Kerranhan tuo ruokamyrkytyksen on ulkoa syömästään jostakin saanut. En keksi yhtään mitään keinoa millä sen saisi loppumaan. Ainut keino estää se kokonaan olisi pitää joko hihnassa tai vierellä kokoajan. No olen miettinyt,että toimisiko kuonokoppa. Sitä voisi ainakin kokeilla,sillon ei saisi syötyä ulkoa kaikkea. Mutta en tiedä miten Sira se päässä suostuisi liikkumaan..mutta voisihan sitä kokeilla.

Ostin myös tuolle nyt B-vitamiini lisäkuurin. Sira on ruennut syömään multaa lattialla olevista kukkaruukuista ja ulkona mussuttaa _paljon_aiempaa enemmän käpyjä ja keppejä. Vaikken tiedä onko tuo keppien yms syönti vain opittu tapa eräältä kelpieltä.. :D mutta katsotaan vaikuttaako tuo mihinkään mitenkään. Kuulemma B-vitamiini tekee muutenkin hyvää agilitykoiralle ja turvallinen vitamiini kokeilla,joten ei siitä haittakaan voi olla!